Olin ilmoittautunut mukaan Labradorikerhon TOKO ja PK leirille Inkooseen. Lähinnä sen takia että saisi taas uusia kokeumuksia koirille ja oppisi itse uutta jota kuitenkin pystyy soveltamaan moneen lajiin. Olin tietty ilmoittautunut TOKO puolelle koska en sentään jaksanut perehtyä uuteen lajiin. Kävin kyllä katsomassa miten (pk?)haku perusteita opetetaan koiralle jolle ei ole aikaisemmin tehnyt hakua. Heti heräsi kysymys miksi emme tee NOME haussa näin kun opetetaan uusille koirille hakua riistalla. Eli lyhyesti niin että riistoja viedään metsään koiran näkemättä ottaen huomioon tuulen suunnan sitten lähdetään kävelemään tuulen alapuolelle metsään koiran kanssa annetaan koiran itsenäisesti edetä jos saa hajun muuten vaan kuljeskellaan jos haju ei tartu nenään mennään lähemmäs ja sellaiseen sijaintiin että haju väkisinkin tarttuu nenään -tavallaan kannustetaan tunnistamaan hajun, palkka on suuri kun itsenäisesti "saalis" löytyy!

TOKO puolella sain paljon vinkkejä ja kouluttaja (Pekka Korri) teki minun vaikutukseen tiedoillaan ja taidoillaan. Tietty on meriittiäkin mikä todistaa menetelmien toimivuuden. Hienointa oli se että kouluttaja joka "edustaa" toista rotua niin on näkemystä/kokemusta myös noutaja lajieihin ja noutajiin. Oltiin lauantai koko päivä ja sunnuntai aamupäivä kentällä ja koirat otettiin "vuorotellen" käsittelyyn, minulla oli molemmat koirat vuorollaan mukana. Molemmille tuli odottamista jonkun verran mikä oli hyvä -molemmat rauhoittui odottamaan, Eddie kyllä jonkun ajan tarjosi kaiken maailman asentoja makupalan toivossa....Leirin anti oli hyvä, tuli näkemystä mm.NOME koulutukseen ja tuli jälleen todettu että NOME koulutuksissa mennään kyllä perse edellä puuhun monellakin tavalla - miksi NOME olisi niin erillainen laji kun muut lajit että samat menetelmät ei toimisi kun muissa  lajeissa? Miksi koulutus perustuu monesti epäonnistumisiin ja rankaisemisen ennemmin kun todeta että koira ei vielä osa - tuota pitää harjoitella enemmän! Koiran kyky tarjota omia toimintoja ja aivojen käyttö vähenee tässä vanhanaikaisessa menetlemässä ovat enemmänkin robotteja jotka ei uskalla tehdä väärin. Itsekin sortuu välillä näihin menetelmiin vaikka on tehnyt liian vaikean tehtävän koiralle!Ei tarvi ihmetellään miksi koirat pudottaa riistaa, ei tottele pilliä, ei pysähdy pillistä, palautukset huonot, ei tule luokse, kantaa dameja huonosti jne jne. Nehän teknisiä asioista mitä pitää opettaa koiralle toistojen kautta koiralle ei metsästylinjainen labukkaan osa syntyessään palauttaa damejä käteen :) Tajusin myös nyt että täytyy miettiä tuota palkkaamista tarkemmin, mistä palkkaan ja kuinka usein. Eli suurin anti minulle oli nämä "suuremmat" asiat ja tavallaan yleiseen koulutukseen liittyvät asiat. Myöskin luento: Koiran Motivointi ja ohjaajan henkin valmistautuminen kokeisiin oli antoisa. TOKO kärpänen kyllä puraisia jonkun verran myös mutta treenaan sitä sen minkä ehdin mutta muut lajit on kuitenkin etusijalla tällä hetkellä ja kauden alussa. Oli hienoa huomata että koska Eddie osaa perus asiat niin hyvin niin moni ALO TOKO liike on jos "kunnossa" sen takia! Iso aha elämys oli: (kuten Kaisa sen sanoi: Suuri askel Ninalle ja pieni ihmiskunnalle :) ) että alan Murua palkkaamaan (TOKOssa) vetolelulla, temperamenttiä löytyy siihen ja selkeesti se palkkaantuu siitä. Eddielle käytän sellaista leulua minkä ostin jonka heitän ja tavallaan palkkaan noudolla. (ajattelin siis kokeilla) Että sellaista! Kiitos leirin järjestäjille jaValpurille ja Kaisalle leiriseurasta!

1507168.jpg

Muru, Viivi, Eddie ja Pimu "luontoilmiön" edessä - iltalenkki lauantai illalla