Olin lauantain hoitamassa VEPE velvolllisuuksia toimien kokeissa soutajana. Koirat oli minulla autossa mukana ja väliajoilla harjoittelivat kokeissa hengailua. Illalla oltiin treenaamassa pikaisesti, tehtiin markkeerauksia heinikkoon, oli yllättävän vaikeeta mutat Muru haki sinnikkäästi häntä heiluen ruohikosta ja pysyi alueella. Eddielläkin sujui alkuun hyvin ja haki ihan näpsäkästi myös alueella, ensin kyllä paukahtaen yli tietty...lopuksi taisi taas tull apupu pöksyyn kun Biko oli lähempää, Bikolla niin kauhee auktoriteetti että ei uskaltanut enään edetä, lopuski kuitenkin sitten saatiin tilanne laukaistu. Tein sitten itsekseni lopuksi lähihakua, niin että lähetin eteen alueele johon olin piilottanut damit ruohikkoon, pysäytin ja laitoin alueelle. Molemmilat sujui tämä hyvin, kävin nyt molmpia palkkaamassa namilla kävelleen luokse -tuntui toimivan.(paremmin kun heittäminen)

Sunnuntaina olin Valpurin ja Viivin avustajana VEPE ALO luokassa (onnea Viiville ja Valpurille ALO1 tuloksesta!, kävin siinä lopussa kun omat velvoitteet loppui niin lokin kanssa treenaamassa toisella lammella ja meni ihan pipariksi. aina kun sain lokin laitettu kohdilleen joku "turisti" tuli siihen lähelle "kävelylle" ja joudon odottaa jne meni siis kaikki ihan pipariksi. Päätin että en enään treenaa siinä lammella koska se kannustaa myös kiertämään maan kautta....ainoa mikä tuli todettu että Eddie palauttaa myös vedestä edelleen hyvin riistaa käteen! Murukin palautti muuten käteen...!

Kun VEPE kokeet oli ohi niin sain ottaa Murun kanssa ennen kun kamat kerättiin pois niin veinnin, sain hyödynnetty kisatilanteen mikä oli pirun hyvä. Vei hinosti, meinasi vaan 0,5m ennen venettä kääntyä taks mun luo kun "avustaja" ei vielä kurkottanut damia Murpalta. Eli sitäkin pitää treenata että vaikka avustaja on ihan "Jäykkä" niin silti vaan tyrkytetään damia...näinhän se kokeissa menee...

Pikkasen on paineita tulevan viikonlopun kokeiden kanssa tuntuu että pitäisi treenata vielä lisää jotain....kun ei vaan ole aikaa kun olen ylitöissä lähes joka pv ensi viikolla! No ajellaan Kuopioon asti sitten katsomaan missä mennään..... :)

Menin myös ilmoittamaan Murun VEPE kokeeseen ja Eddie VEPE kokeiden "taippareihin" SOVEen.... olikohan liian hätäistä....

Ropi & Juha starttasi NOME-B kokeessa ekoissa AVO kokeissa ja saivat AVO2 tuloksen, ONNEA!
(vesiohjaus oli mennyt mönkään, ei ollut edennyt linjaa veteen..)