Ei edelleenkään olla ehditty treenata mitään. Ainoa mitä olen tehnyt päivittäin on Murulle seuraamista, sivulletuloa ja istumista ruokakupilla. Eddielle aloitin taakselähettämisen ruokakupille. Olen ollut niin kiireinen töissä ja sitten kun vedän ne perustottis ryhmät niin ainao vapaa-aika illalla on mennyt siihen. Nyt kyllä tosin otin viime to koirat mukaan kun en kertakaikkiaan raaskinut jättää heitä ja saivat olla istumassa malttiharjoituksessa kun muut ryhmäläiset teki tehtäviä. Hienosti malttoivat istua kentän laidalla kun muut touhusivat kentällä, pari kertaa koko tunnin aikana kumpikin hipsi seisomaan. Niin ja maanantaina oltiin TOKO kurssilla ja tehtiin seuraamiskäännöksiä ja hyppy estettä. Eddielle saatiin jo koko liike tehty muutaman kerran niin että seisoi esteen takana ja palkkasin heti seisomisesta. Käännöksissä minulla on treenaamista mutta Eddie sai jo käänneettyä pitkää kroppaansa muutaman kerran kivasti.

Ilman mitään ennekko hermoilua kiireitten takia niin oli eilen sitten viimeiset NOME kokeet. Starttasin Eddien kanssa ekana. Eddiellä oli tietty virtaa kun pienessä kylässä. Koe alkoi maaohjauksella mikä meni ihan ok ottaen huomion energiatason. Sieltä toi lemppari lintunsa: fasun. Sitten tuli vaikeahko 2 markkeeraus jossa etäisyydet melko pitkät, näki molemmat haki ensimmäisen mutta koska vesi oli varman hassun kylmän tuntuinen hänen piti pyyhkiä nokkaansa maahan ja kieriä kerran ravistelemisen sijaan niin siinä välissä varmaankin ehti unohtaa sen toisen markkeerauksen. Enkä lähtenyt tankkaamaan sitä sille.Sitten vesi ohajaus JOKA OLI SAMASSA PAIKASSA KUN 1KK SITTEN VOI LUOKAN OHJAUS RIISTA!!! Tiesi heti että kun ongelmana vesiohjaukset niin en tietenkään saanut sitä sinne asti. No se oli siinä sitten. Ihan täysin treenin puutetta mutta jotkut taas sitä mieltä että tyhmä mennä kokeeseen treenaamaan niin vaikka se ei auta koiraa niin niin kokeet auttaa minua tajumaan mitä pitää treenata(kun vaan ehtisin treeanata!!) ja minä opin hallitsemaan kisahermojani. Tuomari sanoi myös hyvän pointin että mun täytyy harjoitella tehtävästä toiseen siirtymistä. On muuten totta siirtymiset ja yhteen tehtävän keskittyminen olisi hyvä treenata. Alankin tekemään tekemään sitä että on esim ohjaus jonka jälkeen siirryn tekemään esim hakua.

Murun kanssa oli sitten startti melko pian ja voi luoja oli huono ilma, satoi vettä, tuuli ja koe oli meren rannassa jossa melkoien merenkäynti. Koe oli parityönä. Murun piti aloittaa vesiohajuksella, lähti heinosti hyisevään veteen uimaan isoja aaltoja kohti ja menikin kivan matkan mutta en saannut sitä ulos ulapalle asti. matka ei ollut mahdoton mutta sinne ulapalle saaminen haastava koska haku riista sitten vasemmalla häiriönä johon ei saanut koiraa päästää. Muru tottelee pilliä kivasti ja ainoa ongelma on se taakse lähettäminen Murullakin viime vuonna päästiin siitä mutta nyt se on uudestaan tullut epävarmaksi.Toinen koira teki markkeerauksia sillä aikaa kun Muru ohjausta joka jäi suorittamatta. Muru siirtyi markkeerauksiin, ja teki hyvät markkeeraukset (kakkonen) ulos veteen kaislikkoon. Muru malttoi hienosti, ei vinkunut jne oli todella mallikelpoinen kaikinpuolin. Sitten hakuun joka oli vaan uimista laajassa kaislikossa vaikka Murulla tosi hyvä haku niin se ei oikein osa hakea uiden (=ei olla treenattu) TODELLA sinniikkäästi läheti varmaan 20-30min uudestaan ja uudestaan sinne kaislikkoon uiden hakemaan riistoja mutta ei kertakaikkiaan löytänyt mitään. Uskon nyt jälkeenpäin että se ei etsinyt siellä vaan teki pistoja kun ei olla tätä harjoiteltu. Sinne se aina vaan meni uudestaan tyhjän päälle, mokasin itse myös ekan lähetyksen koska jouduttiin huonommalle puolella(tuulen yläpuolelle) ekana niin pästin sen kerran juoksemaan kuivalle maalle niin sitten se haku ei käynistynyt enään uiden niin hyvin. Tässäkin mulle tuli monta aha kokemusta ja tiedän että Murulla on todella pontentiaalia ykköstulokseen kun on niin sinnikäs tekemään työtä ja kun saan vaan tuon ohjauksen ja harjoiteltua vesihakua niin uskon että ensi vuonna alkaa tulemaan tuloksia.  Muru haki tyhjää niin sinniikkäästi ja oli tavallaan koko ajan "väärällä alueella" kun toinen koira oli hakenut nopeammin jo ne lähimmät.Mutta jäi hyvä mieli että meidän hallinta on parantuntu TODELLA PALJON, toistojen kautta on tähän tullut parannus. Olen mm tehnyt ruokakupilla niin että heitän damin sivulle ja sanoin että EI ja sitten lähetän sen ruokakupille. Olen ihmetellyt nyt kokeissa kuinka hyvin se on hiffanut tämän, voiko tämä olla syy??

Eilen sain sitten myös seurata Pimua & Kaisaa taippareissa. Pimu teki todella mallikkaan suorituksen, vesityössä oli oikein äitinsä tyttö ja "juoksi veden päällä" noutaessa lokit jotka tulikin suoraan Kaisalle. Haussa teki hienoa systemaattista hakua, haki 5 varista joka yksi oli mm kauimmainen. Kerran tiputti yhden variksen ja lähti jotain hajua kohti rannalle päin mutta kun Kaisa pyysi hakemaan sen niin toi ja loput menikin todella hienosti. Jäljellä niin teki täydellisen suorituksen; jäljesti jälkeä pisin suoraan ja nappasi saman tien pupu suuhunsa ja tuli niiiiiiiiiiiiiiiiiin ylpeenä pupu suussaan Kaisan luo.
Eli ONNEA Kaisalle ja Pimulle NOU1 tuloksesta!!!!

Juha kertoi kuulumisia Ropista että olivat olleet  Ropin kanssa Virossa metsästysreissulla ja toiminut todella hienosti. Mm sukeltant haavakoitten perään, oli myös jaksanut aamusta iltaan olla skarppina.