Murun korva on huomattavasti parempi, ollaan huolellisesti putsattu sitä päivittäin ja laitettu niitä mietoja tippoja. Ei enään rapsuta eikä heiluta korvia koko ajan.  Kävin ti aamulla ennen töihin menoa metälenikillä, omenatraha oli täynnä pupun jälkiä sillä oli ollut bileet selkeesti. Koirat meni nokka massa aivan mielettömänä. kakis isoa pupua tuli suoraan meidän eteen mutta kaikeksi yllätykseksi koirat vaan seurasi niitä vähän matkaa ja sitten palasi minun luo.

Eilen treenattiin maahanmenon kestoa sisällä. Molemmat oli tohkeissaan kun pääsivät tekemään jotain. Hetki meni sitten tajusivat, pääsin jo siihen että en istunut edessä vaan nousin seisomaan, kun olen treannut liikaa maahnamnon nopeuttaa niin pongahtavat pystyyn ilman paikka käskyä - olen siitä nyt pyrkimässä pois.