Viikko on taas melkein vierähtänyt ja pennut ovat jo 5 viikoisia. Kaikki on kasvanut tasaiseen tahtiin ja kaikki pennut on todella kontaktihaluaisia ja hakeutuu ihmisten luo mielellään. Kuuntelee kun juttelee ja tulee kohti ääntä innokkaana. Kiinteää ruokaa menee jo aika satsit, pennut ovat syönneet nappulan lisäksi kaikkea mahdollista, lihaa, kanaa, kalaa, puuroa, vihanneksia, kanamunaa,sydäntä jne jne Mahat toimii kaikilla hyvin. Pennut ovat niin tottuneet päivittäiseen "ulkoiluttamiseen" ja ovat huomanneet kuinka kiva aon pentu aitauksen ulkopuolella että välillä vaativat vikinällä pois sieltä. Olen pyrkynyt että en huomioi heitä silloin. Kun pääsevät sisällä kulkemaan vapaasti niin juoksevat sisal matoilla kauheita spurtteja. Ulkona ovat vielä hiukan varovaisemmat mutta jo lähtevät rohkeasti kauemmas tutkimaan. Eddie keksi tänään pihalla kun oli tylsää että hän leikkii pentujen kanssa ja juoksenteli hepuleit akauheeta vauhtia nitten ympäri ja meni peppu pystyssä eteen makaamaan. Piti vähän rauhoitella kun että ei vaan honkkeli jyrä innostuksissaan yli. Tämä oli eka kerta kun hän yritti leikkiä, muuten väistelee sisällä kun ei tykkää kun nappailevat mahan alta, yleensä tarkkailee niitä sohvalta.

Muru imettää harvoin mutta vielä tekee sen, ehkä pari kertaa päivässä seisaltaan, hiukan selkä jyyryssä kun hampaat varmaan tuntuu. Maitoa tulee niin paljon että makpaikat on aina märät Murun jäljiltä. Kakat siivoa myös innokkaana vielä, mikä helpottaa mun elämää :)

 

1240509728_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nälkäisiä...

1240509796_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ruuan jälkeen voi nukkua näin...