Kauden toiset kokeet oli nyt sunnuntaina Mjösundissa (Kemiön lähellä) starttasin molemmilla koirilla. Lähdin aamulla 6.45 ajamaan ja olin ajoissa paikalla. Eddie starttas aamupäivällä viimeisenä ja Muru aamu päivän toiseksi viimeisenä. Seurasin AVO luokassa 5 koiran suorituksia ennen kun lähdin valmistelemaan Eddieä (seuraamisesta on aina hyötyä kun esim tietää sitten jo vähän missä riistat on kun näet mistä muut koirat ne hakee). Eddie oli odottaessa rauhallinen odotuspaikalla mutta nokka kävi jo melkoisesti. Koe alkoi kaksoi markkeerauksella (kaislikkoon ja avo veteen), markkeerauksien laukauksien jatkeeksi tuli 3 laukaus myös tässä jo ohjaukselle.Eddie malttoi hyvin kuten aina ja haki molemmat viivasuoraisesti. Sitten piti ohjata lahden yli kaisilikkoon (ehkä 70m), tähän ei enään tullut laukausta mikä oli se vaikaeus -elli koiran tyhjän päälle ulos vaan. Käskin Eddie eteen, ei mennytm uudestaan ja uudestaan vaihdoin paikkaa ja sanoin ETEEEEN, meni veteen ui suoraan yli, ja toi riistan!!! Olin niiiiiiiiiin ylpeeeee. Mutta oli jo pala kurkussa kun ei meinannut lähtee. Sitten siirryttiin hakuun, toi sieltä 5/6, yksi varis jäi. Haki ekana koiran jälleen kauimmaisen linnun ja kattoi vesilaueen hyvin ja toi sieltä kaikki lokit. Maalta toi variksen ja harakan. Yksi moka kävi mulla kun enään 1 lokki vesi alueella jäljellä, luulin että se oli eri paikassa ja lähetin sen kokoajan väärään suuntaan, site se yhtäkkiä meni vasemmalle ja luulinettä se hakee tyhjääm kutsuin luokse, ei totellut vaan sai selkeesti vainun ja lähti uimaan ulos kaislikkoon ja toi sieltä 5 riistan. Huhu Eddie teki omoan päätöksen siellä eikä totellut luoksetuloa mutta otti riistan kotiin kun sai vainun. Sitten sai jännätä tuomarin "tuomiota" saadaanko 1 tulos? No kun ei lähtenyt heti ohjaukseen se vaikuttaa palkintosijaan ja saatiin AVO2, tietty hyvä sekin mutta harmitti niin vietävästi kun suoritti kokeen noin helposti läpi....

Murun kanssa starttasin sitten seuraavaksi; tiesin jo etukäteen että se paikka on hirvee jos joira ei tottunut tuohon maastoon - suo lampi. Koe alkoi 1 markkeerauksella jota ei saanut ottaa ylös vaan piti ohjata sen ohi toiselle riistalle, Muru totteli sen hyvin kun kielsin ja lähti menemään ulos upottavaan suohon eikä ottanut sitä markkeerausta. Mutta en saanut sitä ohajukselle asti ja ehkä vähän luovutinkin liian aikaisin, sitten tuli 2 laukausta lisää ja kaksi heitto, eli nyt sielä on se yksi muistissa ja 2 uutta. Nämä koiran sai hakea omassa järjestyksessä, lähetin Murun ekaan, lähti menemään, upposi pari kertaa kunnolla suohon palauttaessa, näin että käytti kaikki voimansa sieltä ylös pääsemiseen , kerran rähmällään myös niin että pääkin oli siellä suossa. Palutti linnun mutta ei suostunut enään lähetmään sinne suolle (kunto ei ole varmaan ihan kohdallaan vielä pentujen ja juoksujen jälkeen ja itse koin että en halua painostaa kuitenkin jo melkein 8V koiraa sinne jos kokee epmiellyttäväksi)joten keskeytin ja tuomarikin olisi sitten seuraavaksi keskeyttänyt kun eihän sitä saa loputtomiin lähettää. Muru raukka oli aika pettyneen näköinen - ja AIVAN likainen! Positiivista oli että seurasi hyvin, pysyi laukaukset hyvin, kuunteli pilliä hyvin eli nyt vaan toiseen kokeeseen mutta tuossa paikassa en enään kyllä starttaa. Pitäisi treenata tuossa mastossa ennen kun menee. Emme ole ainoat jolle kävi samat.

Eddien kisa arvostelu tässä, Murun tulossa..

Riikka oli kokeissa töissä koko viikonlopun joten Jerikin pääsi hengailee koepaikalle

Vesipedon Trombi "Ropi starttasi ekan kerran NOME-B VOI luokassa ja sai tuloksen: VOI3 Onnea!!