Viikonloppu meni aika nopsaa kun ohjelmaa taas riitti. Perjantaina oli pika treffit Sera ja Minnan kanssa parkkipaikalla valon alla jotta näkisin millaiseksi neidiksi Sera on tullut, Myyppa eli Myy oli myös paikalla. Kierrettiin sitten lenkki Valpurin kanssa; Myy, Eddie ja Valpurin vanhempi koira Viivi. Lauantaina olin sitten seuran piikkiin näyttelyssä töissä messukeskusessa; ensin möin näyttely luetteloita ja sitten siirryin käännöspalveluun - jossa ihmiset halusivat tietää mitä tuomarit on kirjoittaneet heidän koiristaan englanniksi ja ruotsiksi. Oli milenkiintoista luettavaa. Illalla kävin moikkaamassa leiriläisiä Rymättylässä ennen kun lähtivät ilta treeneihin. Su käytiin sitten lenkillä sillä aikaa kun Minna kuunteli leirin loppu yhteenvedot niin lenkitin Seraa ja Eddieä - Riikka ja Jeri +Jeppe oli myös mukana. Koirilla olli hauskaa kun oli märkä ja kuraista.  Turvotus on laskennut Murun poskessa ja on jo ihan normaali, vielä viikkoon ei saa noutaa ja syödä luita. Nyt loppuviikosta aloitetaan liikuknta vapaana pikkuhiljaa. Joten Muru pääsee taas mukaan joka paikkaan - viimeiset 3 viikkoa on ollut aika rankkaa kun saa "pettyneitä katseita" sohavalta joka päivä...