Sunnuntai meni aika pitkälle treenien parissa. Lähdin aamulla Eddien kanssa NOME treeneihin jossa aiheena oli haku -dameilla. Herra oli ihan muissa maailmoissa eka 1h, kultsu narttu jolla juuri loppunut juoksut ilmeisesti sekoitti pään. Onneksi alkoi keskittyä paremmin noin 1h kuluttua ja suoriutui tehtävistä ihan OK, ja kun vaatisin loppuun asti. Täytyy vaan taas enemmän treenata häiriötä, kun vaihtelee niin paljon välillä ei välitä mitään ja välillä häiritsee esim dominoivat urokset tai tietyt nartut. Joten olen nyt alkanut pitämään vihkoa johon aina kirjoitan treeneistä tietyt faktat (kenen kanssa, missä, sää, riista/dami treenit, onko ollut kunnon lenkillä ennen jne) jotta pääisin jyvälle mikä sen häiriön oikeesti aiheuttaa. Illalla oli sitten vielä hakua minun taippariporukan kanssa ja Eddie ja Muru sai vielä sitten molemmat hakea 3 riistaa hausta illalla ja ne meni ihan nappiin oli vähän turhan helppo ruutu heille. Myy oli taippari ryhmässä ja suoriutui mallikkaasti hausta ja oli hienot otteet+luovutukset.

Eilen sain Jerinkin kuulumiset ja voi kuulemma huomattavasti paremmin eeli antibiootit ovat auttaneet, tarkastus on 1,5 viikon kuluttua joten sinen asti pitää olla ainakin ihan levossa. Yskää ei ole juuri ollenkaan enään.

Eddien kanssa ollaan myös treenattu TOKOa. Silmällä pitäen reilun viikon kuluttua kokeita... tänään on treeniryhmässä koemaisettreenit niin täytyy ottaa koko hyöty irti!

Mekin nähtiin eka kyykäärme jo, ällöttävää kun vaan sihisevät eivätkään lähde pakoon!