Starttasin elämäni toisen kerran WT kokeessa tänään. Täytyy todeta taas että tarttes lukea säännöt paremmin ennen kun osallistuu ja että on se sitten pienestä  kiinni...Ilmoitin Murunkin ihan hetken mielenjohteeseta, ajattelin että hyvää malttitreeniä. No me mokattiin ja opittiin taas - ja en osallistu ihan heti kahden koiran kanssa samaan aikaan kun eri luokissa...siinä tulee hiki kun menee rastilta toiseen!

Eddien eka rasti oli sellainen että tuli pätkä seuraamista jonka aikana tuli kaksi laukausta ohjaukselle suoraan eteen ja oikealle 1 markkeeraukseen. Eddie pysähtyi hyvin liikkeestä mutta jostakin syystä edisti vähän ja  jäi hiukan mun eteen, seuraaminen muuten hyvä. Lähti hienosti linjaa eikä välittänyt häiriöstä, mutta meikä sitten mokasi anatmalla lähihaku pillityksen IHAN väärässä paikassa. Eddie haki oikeassa paikassa ja sitten lähti laajentaa ja tuli takaisin mua kohti sain pysähdetty ja laitettu uudestaan taakse ja meni siihen samaan kohtaan takas, tankkasin vähän aikaan ja sit se oli siinä. VOI kiesus mikä moka noinkin hienon alun jälkeen! Tuli rastilta nolla mikä tarkoittaa että tulee nolla koko kokeesta! arvasin sitten tässä vaiheessa että ohjaus tehtävistä ei tule mitään tämä jälkeen kun tuli epäonnistuminen, selkeesti sillä(meillä) ei riitä kokemus epäonnistumisen jälkeen pistää itsensä uudestaan kokoon hetken päästä, myöskin mielestäni NOME kokeessa tullut kommentti että pitää harjoitella tehtävien välien siirtoa tuli tässä esiin, tehtävien nopea vaihtuminen pitää harjoitella. Ja loput tehtävistä keskeytin heti jos ei mennyt alusta putkeen (kuunellu pilliä jne) jotta ei tuu vaan lisää huonojoa kokemuksia/tapoja -kun kerran ei ollut enään mitään menetettävää. Murun eka tehtävä oli ohajus joka ei mennyt ihan putkeen, maasto häiritsi liikaa "uoma" pelto sarekkeeseen, metsät sivuissa veti liikaa ja pilli kuuliaisuus kaukaa huononi. Tokalla rastilla pomppaa laukauksesta pystyyn ja minä menin kieltämään mikä aiheutti nollan! jos olisin pitänyt turpani kiinni niin olisin saannut jatkaa...no tuli taas hyvä treenivinkkejä ja vahvistui ne asiat mitä pitää harjoitella, positiivista oli kuinka hyvin Eddie otti linjaa vieraassa maastossa. Minun täytyy uusia eteenlähetys tehtäviä ensi viikolla jotta saadaan onnistuminen! Muistui muuten taas mieleen että kuinka tärkeä on harjoitella eri maastoissa, maastojen vaihtelut on suuri osa kokeen "rakennetta".
1996906.jpg
WT parivaljakko "olemme syyttömiä"