Sää on ollut loma viikon aikana todella vaihtelevat eikä kauheen lämpimät mutta ollaan me silti saatu tehty sitä sun tätä. Ainakin ollaan treenailtu jonkun verran ja olen saanut hoidettu paljon asioita jota en ole muuten ehtinyt. Tostaina oli järkyttävä ilma, myrsky ja kaato sade mutta olin silti tuolla Kemiön suunnassa NOME treeneissä. Osan treeneistä meni tosi kivasti mutta eteen veteen tuli taas töksähdys lähinnä Eddielle, ei mennyt jos edessä ei tapahtunut mitään jouduin sitten painoistamaan. Heti kun muisti ja edessä tapahtui niin meni, nyt vältän sitä että ensin edes heitetään jos suinkin vaan mahdollista. Maalla tehtiin suuntia ja eteenlähetyksiä ja ne meni ihan kivasti, Murulle myös eteen ja meni vähän paremmin kun Eddie. Nyt vaan onnistuneita suorituksia molemmilla vesi linjassa.

Perjantaina lähdettiin Samulin kanssa Hankoon ajamaan motocrossia ja samalla tavattiin Pepe, Pepe oli aika iso poika -paljon jalkaa ja isot tassut ja hurmaava luonne, Pepenkin korvissa oli pieni "vekki" ja kantoi niitä silleen hassusti Jessimäisesti. Tavattiin loistavalla koirauimarannalla jossa koirat sai juosta ja uida(kyllä mekin uitiin :)), hieno paikka!

1247459094_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eddie tulossa allokoissa rantaan..

1247459137_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pepe, Muru ja Eddie

1247459224_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Merilevän syöntiä..

1247459290_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pepe menossa veteen

Lauantaina oli sitten Murun VEPE kisojen vuoro, olin varovaisen optimistinen viennin kanssa joka on meille oikein kirous. Kun arvottiin vienti esine niin tuli se hirveä poiju josta ei voi ottaa poijun kohdalla kiinni ollenkaan. Aloin siinä kohtaan jo ajattelemaan että voihan piru. No muut liikkeet meni hyvin, muutama tolppien ohitus kun oli uusi paikka niin ei oikein vissiin hahmottanut ja viennissä yritti vaan ottaa poijusta kiinni eikä köydestä eikä poiju mahtunut suuhun joten ei saatu edes kunnolla yrittää!! Nyt sitten treenaamaan tuollaisen poijun kanssa, Viivillä ja Valpurilla kävi sama juttu. Eli AVO3 tulos tuli kuitenkin vaikka vienti meni nollille. Biko sai lauantaina VOI 3 tuloksen mutta sunnuntaian hienosti VOI1 tuloksen, Onnea Nannelle ja Bikolle!! (nyt vaan enään se yksi VOI1....)

Sunnuntaina en itse ollut kisaamassa enkä katsomassakaan kisoja vaan kävin pesemässä mattoja, isoisää moikkaamassa paraisilla ja sitten iltapäivällä treenaamaan kaiman kanssa. Oli hyvät treenit, ensin tehtiin Murulle maalla vähän pilli kuuntelu treeniä. Meni ihan hyvin. Sitten Eddielle eteen lähetyksiä veteen niin että vein soutuveneellä damit, kaikki kerrat sujui hyvin. Sitten tehtiin vesihalua Murulle soutuveneestä (joka oli vielä rantavedessä mutta luovutus veneen reunalle), lopuksi vielä Eddielle linaj veteen samaan paikkaan ja 2 markkeeraus. Kaiken kaikkiaan hyvät treenit. Treenien lopuksi Eddie sai leikkiä Wilda siskon kanssa.

Siinä se viikko meni ja sitten taas töihin ja normaalit rutiinit - onneksi vielä lomaa plakkarissa 3 viikkoa...