Vietettiin koko viikonloppu vanhempieni mökillä ulko saaristossa. Koirat nautti täysillä uiden ja vapaana olemisesta. Saivat mennä ja tulla miten lystäävät. Aina saa siellä jännätä selvitäänkö ilman kärmeen puremia ja taidettiin selvitä. Siellä on niitä jonku verran ja koirat liikkuu välillä niin huomaamattomasti että saattavat päästä yllättämään. Itse kun inohan noita jätti matoja niin tietenkin näin yhden suuren mustan kyyn samassa paikassa kun kerran aikaisemmin. Sen lisäksi poimin koirilta monta punkkia ja itseltäni yhden polvitaipeesta. Ihanaa tämä saaristoelämä :) Sää suosi ja päästiin uimaan jne  piti aina valita kummalla puolella saarta ui sitä mukaan miten sinilevä oli ilmestynyt rantaan. Se tuli aina yhtä nopeasti kun menikin. Tein koirille pienen treenin kun kerran oli soutuven käytettvissä vapaasti. Tein dami jonon avoveteen (niin että vein ja koirat mukana soutuveneessä), harjoituis meni hyvin koska esim Muru ei muistanut enään jonon viimeistä ja sitä ei myö snäkynyt hyvin ja sain Murun menemään koko matkan vaikka empi välillä. Matka ehkä 100m. Eddielle kävi samalla tavalla ja sain menemään. Sitten tein viennin molemmille, äitini oli vastaanottamassa nakkeineen veneessä, molemmat vei hyvin.

1249240962_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249241031_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249241087_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249241133_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249241185_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249241226_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249241260_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249241293_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249241332_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249241382_img-d41d8cd98f00b204e9800998e